Gradian lehtorit Juha Toivainen ja Jussi Torppa seisovat EduJyväskylä banderollin edessä Gradian aulassa.

Uutinen

Yhdessä opettaen kohti korkeakoulua: Gradian ja Jamkin opettajayhteistyö

Published: 22.5.2025 13:03

Kuinka käy, kun opetuksessa yhdistetään kahden oppilaitoksen voimat? Gradian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun välisen opettajayhteistyön tavoitteena on tarjota toisen asteen opiskelijoille mahdollisuus tutustua korkeakouluopiskeluun ja herättää heidän kiinnostustaan jatko-opintoihin jo Gradian opintoja suorittaessa. Yhteistyö on saanut alkunsa tieto- ja viestintätekniikan alalta, jossa huomattiin opintojen sisällöissä päällekkäisyyksiä oppilaitosten ja tutkintojen välillä. Tämä johti käytännön kokeiluun: Gradian opiskelijat alkoivat suorittaa ohjelmoinnin opintoja Jamkin oppimisympäristöissä, kuitenkin edelleen Gradian opettajien ohjauksessa. Yhteistyö hyödyttää sekä opiskelijoita, opettajia että oppilaitoksia.

Samanaikaisesti kahden tutkinnon sisältöjä

Yhteisopettajuudessa opettajat tekevät sanan mukaisesti yhteistyötä Gradian opettajan ohjatessa opiskelijaa tämän osaamisen kerryttämisessä ja Jamkin opettajan taas ollessa vastuussa korkeakoulusuorituksesta. Konkreettisesti yhteistyö toimii niin, että opiskelijat suorittavat ammattikorkeakoulun opintojakson Jamkin oppimisympäristössä opintojen sisältöjen ja osaamistavoitteiden ollessa samoja. Opintojaksosta kerrytetään sekä osaamista Gradian opintoja varten, että suoritetaan samanaikaisesti korkeakouluopintoja.  

Alun perin syksyllä 2019 ohjelmoinnista liikkeelle lähtenyt opettajayhteistyö laajentui myöhemmin myös kyberturvallisuuden sekä sähkötekniikan opintoihin. Alusta asti opettajayhteistyötä kehittämässä mukana ollut Jussi Torppa sekä sähkö- ja automaatiotekniikkaan laajentumisen myötä yhteistyötä edistämään lähtenyt Juha Toivanen Gradialta kokevat yhteistyön madaltavan opiskelijoiden kynnystä korkeakouluopintoihin ja tarjoavan heille mahdollisuuden itsenäisempään työskentelyyn mielekkään tekemisen kautta. Torppa ja Toivainen toimivat kumpikin uudistuvan teollisuuden lehtoreina Gradiassa.

Tällä hetkellä yhteisopettajuusopintoja suorittaakin jo satoja opiskelijoita, eli ne ovat vakiinnuttaneet asemansa toimivana käytänteenä ja yhteistyömallina. Tulevana syksynä yhteistyötä syvennetään entisestään, kun Gradian kaikki tieto- ja viestintätekniikan alan opiskelijat suorittavat Jamkin ICT-valmiudet-opintojakson osana opintojaan.

Koska varsinainen opetus tapahtuu Gradian puolelta, Jamkin opettaja ei toimi opiskelijarajapinnassa oppimisympäristön hallinnointia enempää. Tulevaisuudessa myös Jamkin opettajan ja Gradian opiskelijoiden kohtaamisten lisäämistä voisikin harkita esimerkiksi opintojaksoon kuuluvan Jamkilla vierailun myötä, joka tekisi korkeakouluympäristön entistä paremmin tutuksi toisen asteen opiskelijoille.

Opettajayhteistyön hyödyt

Yhteistyö hyödyttää parhaassa tapauksessa kaikkia osapuolia. Alasta laajemmin kiinnostuneille opiskelijoille yhteistyö mahdollistaa lisähaasteita opintoihin ja tukee siirtymistä jatko-opintoihin. Gradian opettajat voivat hyödyntää valmiita korkeakoulutason materiaaleja ja Jamk puolestaan tavoittaa motivoituneita tulevaisuuden opiskelijoita. Yhteisopettajuus onkin tuottanut jo hyviä tuloksia, ja kokemus korkeakouluopinnoista on innostanut monia jatkamaan opintoja korkeammalla asteella esimerkiksi EduJyväskylän väyläopintojen kautta.  Henkilöstön näkökulmasta yhteistyö tukee erityisesti oppilaitosten välistä verkostoitumista ja oman osaamisen kehittämistä.

Tulevaisuudessa yhteisopettajuuden toivotaan laajenevan myös muille aloille. EduJyväskylä-yhteistyön kautta tällaisia malleja voidaan hyödyntää laajemmin ja tarjota yhä useammalle opiskelijalle mahdollisuus kokeilla korkeakouluopintoja jo toisen asteen aikana. Ristiinopiskelua ja väyläopintoja voidaankin hyödyntää opetuksessa viemään opiskelijoita entistä pidemmälle ja tarjoamaan tarvittaessa mielekästä lisähaastetta opintoihin. EduJyväskylän tavoitteena on lisätä ristiinopiskelua eri oppilaitosten välillä ja opettajayhteistyö on loistava työkalu ja mahdollisuus sen edistämisessä.