Opintojakso

Monitieteinen musiikintutkimus


Ilmoittautuminen päättynyt
Ilmoittautumisaika
4.8.–8.9.2025
Opintojen suoritusaika
11.9.–11.12.2025
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Laajuus
5 op
Suorituskieli
Suomi
Järjestäjä
Jyväskylän yliopisto
Opintojaksotunnus
MUPP2001
Koulutusala
Kasvatus ja psykologia, Kulttuuri
Teema
Linkki opintojakson sivulle koulutuksen järjestäjän sivustolla

Kuvaus

Opintojaksolla tutustutaan musiikkiin monialaisena ilmiönä, perehdytään musiikin psykologisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin merkityksiin, ja tarkastellaan musiikkiin kohdistuvan tieteellisen tutkimuksen lähtökohtia eri tieteenalojen näkökulmista.

Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
– tunnistaa musiikin moninaisen luonteen, musiikin keskeisiä ominaisuuksia ja musiikin merkityksiä yksilölle ja yhteisöille
– hahmottaa musiikkiin kohdistuvan tieteellisen tutkimuksen monitieteisyyttä ja yhteiskunnallista merkityksellisyyttä
– tunnistaa erilaisia monitieteisen musiikintutkimuksen suuntauksia, lähtökohtia ja tavoitteita
– hahmottaa musiikin psykologisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja hyvinvointiin liittyviä ulottuvuuksia
– osaa keskustella erilaisista musiikin tutkimiseen liittyvistä näkökulmista osana vertaisryhmää ja viestiä näistä kirjallisesti

Opetuksessa käytetään sekä suomen että englannin kieltä.


Arviointikriteerit

Arviointiasteikko: 0-5

Edellytykset

–


Ilmoittautuminen

Tutustu tarvittaessa ilmoittautumisohjeisiin.