Musiikki yhdistää ihmisiä, luo sosiaalista kestävyyttä ja hyvinvointia sekä tarjoaa ainutlaatuisen väylän itsensä ilmaisemiseen. Musiikki on osa elämän kaikkia vaiheita.
Musiikin teemaan kuuluvissa opinnoissa pääset syventämään osaamistasi ja ymmärrystäsi musiikista eri näkökulmista: voit tutkia musiikkia ilmiönä, perehtyä sen teoriaan sekä heittäytyä käytännön tekemiseen säveltämisen, laulunkirjoittamisen tai musisoinnin kautta. Tarjolla on siis sekä tiedettä, teoriaa että konkretiaa.
Ristiinopiskelemalla voit kehittää musiikillista osaamistasi oman tutkintosi rajojen yli ja parantaa valmiuksiasi esimerkiksi jatko-opintoja varten. Huomaathan, että osa opinnoista on suunnattu vain musiikin opiskelijoille – tietyillä kursseilla vaaditaan pohjaosaamista, kuten nuotinlukutaitoa ja instrumentin hallintaa.
Teeman opinnot
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattiin opiskelevalle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattiin opiskelevalle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattiin opiskelevalle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattiin opiskelevalle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattiin opiskelevalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Lukiolaiselle
Ammattiin opiskelevalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Ammattikorkeakouluopiskelijalle
Yliopisto-opiskelijalle
Ilmoittautuminen päättynyt
Kenelle
Yliopisto-opiskelijalle